tiistai 12. toukokuuta 2015

Rv 26-27 - Mustat hetket


Raskaus alkaa lähestyä viimeistä kolmannesta. Nyt on jo viikko 27! Tuntuu, että aika on mennyt kauhean nopeasti... ja samalla taas todella hitaasti. Etenkin viimeiset kolme viikkoa, jotka sairastelin. 

Yleensä, kun sairastun, mielikin menee alamaihin. En voi urheilla, en voi laulaa ja olo on vetämätön ja väsynyt. Täytyy myöntää, että sairaana ollessa itsestäni kuoriutuu semmoinen ihminen, joka en halua olla - väsynyt, laiska ja katkera. Aloin jo epäillä, että johtuvatko "mustat hetket"raskaudesta. Mikään ei oikein tuntunut miltään ja en jaksanut innostua mistään. Sohvalla ollessani innostuin sitten perehtymään aiheeseen  raskaus ja masennus. Luin kamalan läjän julkaisuja ja artikkeleja raskasajan masennuksesta, joka on vielä suhteellisen tuntematon ja vaiettu olotila, kuitenkin monessa julkaisussa sen mainittiin olevan jopa yleisempää kuin synnytyksen jälkeisen masennuksen. Esim. Duodecim kirjoittaa:" Odotusaikaisen masennuksen esiintyvyydeksi on eri tutkimuksissa arvioitu 7 - 20 %. Joidenkin tutkimusten mukaan odotusajan masennus on siis jopa yleisempää kuin synnytyksenjälkeinen masennus."

Omalla kohdallani en kuitenkaan suostunut minkään moiseen raskausmasennusdiagnoosiin, vaan kuten aina, koitin löytää muita ratkaisuja itseä vaivanneeseen kummalliseen olotilaan. Monessa julkaisussa nousi esiin d-vitamiinin puutoksen ja masennuksen yhteys sekä raskausajan d-vitamiinin puutos. Teinkin päätöksen lisätä samantein päivittäistä d-vitamiiniannostani. Toinen vaiva, joka mieltäni veti alas, oli unettomuus. Nukuin viimeisen kahden kuukauden ajan vain n. 2-3 tuntia yössä ja tämän vuoksi päivät alkoivat mennä hiljalleen sumuun. Kalsiumin puute voi vaikuttaa mielialaan sekä uneen, joten päätin lisätä kalsiumlisänkin ruokavaliooni.

En tiedä, onko flunssan poistuminen "kirkastanut" mielen, kun olen vihdoin päässyt taas liikkumaan ja ulos vai onko vitamiinien lisäys tehnyt tehtävänsä. Nyt olen kuitenkin voinut erinomaisesti ja tuttu innostumisen tunne on palannut takaisin! Jes!

Raskausviikko 27


Ihana kevät ja lenkkimaastot

Kasmirin arkkitehtitoimiston avajaisissa!

Kun mustat hetket olivat ohitse, pääsin nautiskelemaan raskausajan hienouksista, kuten Ale shoppailusta! Löydettiin Tori.fi:stä edullisesti rattaat ja kaukalo. Lasten kirppiksiltä mukaan taas tarttui vaatteita, kantoliina ja lämpöpussi.

Edullisia löytöjä!


Viikot: 27
Vauvan koko: Munakoiso
Painonnousu: 50.8 kg -> 59.8 kg
Äitiysvaatteet: Samoja äippäleggareita ja sukkahousuja. Gina tricot:n xs-koot menee hyvin raskausvaatteina, kun ne on niin väljiä keskivartalosta.
Raskausarpia: Ei
Uni: 1000 kertaa parempi
Viikon paras hetki: Äitienpäivä-aamiainen. Tytär toi ihanan aamiaisen sänkyyn.
Kaipaatko jotain: parempaa hiusväriä!
Vauvanliike: Kovia potkuja ja liikkeitä
Ruokahimot: ei
Heikotus/huono vointi: Ei
Sukupuoli: Poika
Synnytysoireita: Ei
Oireita: Harjoitussuppareita ja liitoskipuja
Napa: Ulkona
Sormukset: Sormessa
Onnellinen vai tunteikas: Up'n Down
Odotan: Huomista neuvolaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti